Tämän blogin kaikki aikaisemmat postit on deletoitu. Laihduttaminen on nyt vähän off, osaltaan ihan senkin takia että se sattui onnistumaan. Ongelmana lähinnä on se, että sitku-ajattelu jatkuu jatkumistaan.

Olen tässä koko elämäni odottanut jotain maagista HETKEÄ, josta kaikki alkaisi. Kaikki oikea. Sellainen tyydyttävä elämä, jota voisi vaan elää ja olla siitä kovin onnessaan.

Siihen asti kun näytin omasta mielestäni epämiellyttävältä peilissä, siihen asti oli suhteellisen helppoa ajatella että "sitten kun olen laiha". No tässä sitä ollaan.

Miksi minä en löydä sitä mitä haluan?

Olen tainnut kyllä löytää siihen vastauksen ja se ei hirveästi minua miellytä. Omalla tavallaan varmasti pelottaakin.

En oikeastaan osaa haluta mitään. Eikä se ole laiskuutta, koska aina välillä ajaudun tekemään kovasti töitä asioiden eteen, jotka vaikuttavat yhteiskunnallisesti katsoen kovinkin fiksuilta. Työ vaikka. Koulu. Parisuhde. Mutta haluanko minä niitä ihan palavasti? En voi niin sanoa. Rahakaan ei tunnu missään, sen runsaus tai sen puute. Olenko minä vain jotenkin helvetin turtunut tähän menoon? Jaksan kyllä juosta oravanpyörässä, mutta olen aina katsonut sitä ulkopuolelta vähän ihmetellen.

Parisuhdekin tuntuu ihan vikatilalta. Johtuu varmaan kasvatuksesta, on pistetty pärjäämään yksin eikä kukaan ole koskaan erityisemmin rakastanut. Ei ole vihattukaan, katto on ollut pään päällä ja ruokaa ja tietynlaista jatkuvuuden turvaa.

Minun pitäisi varmaan alkaa elää. Nyt. Mistä sellainen oikein lähtee?