Katsoin taannoisen Arto Nybergin lähetyksen, jossa otsikossa mainittu herra oli haastateltavana. Huomattavaa on, että kyseinen mieshenkilö oli minulle entuudestaan aivan uppo-outo ja siihen nähden iski tajuntaan kyllä hyvinkin lujaa.

Purevan itseironinen renttu. Älykäs. Hieman häikäilemätön.

Olen joskus toivonut, että olisin saanut elää nuoruuteni silloin kun politiikka oli kaikkien ihmisten mielissä ja puolueilla oli oikeasti jotain väliä. Nykyään kaikkien pääpoliitikkojen mielipiteet ovat populistisesti kiinnittyneet toisiinsa tiiviimmin kuin ahtojää ja kaikki on niin ympäripyöreää ettei osaa sanoa kuka lipoo ja kenen ja mitä. Ahdistuttavaa tasapaksuutta, joka puree kansaan kuin paraskin myrkky.

Olen jotenkin hieman fiksakoitunut ihannoimaan parin-kolmenkymmenen vuoden takaista kulttuurisceneä, pintaa olen vain raapaissut lukemalla muutaman tunnetun henkilön elämänkerrat. Silti kaikkein arveluttavimmat karikatyyrit ovat jotenkin iskeneet kovimpaan.

Ilkka Kylävaara oli kuin tuulahdus tuosta jostain, johon omituisesti tunnen vetoa. Nyberg keskittyi lähinnä tenttaamaan häntä epäonnistuneesta ja mahtipontisesta kiinteistöhankkeestaan, mutta heti huomasi ettei Kylävaara voinut olla mikään pelkkä tavallinen lamassa turpaansa saanut suomalainen.

Mitäköhän tämä pohdinta tulee tekemään minun elämän etsinnälleni? Ei varmaankaan yhtään mitään. Ellen ota tavoitteekseni olla Rouva Kylävaara.

Uh. Rouva-Mikätahansa saa lähinnä paniikin nousemaan pahoinvointina ylöspäin.

Tosin olen jokseenkin varma että tuleva mieheni ja muutkin suhteet tulevat olemaan yhteiskunnallisesti hyvinkin epäkorrekteja. 20 vuotta vanhempien miehien katselu ei julkisesti myönnettynä kauheasti tuttavapiiriä ole lämmittänyt. Ehkä lopetan sitkun tämänkin suhteen. Elämä voi olla siihen turhan lyhyt.